Joensuun Ensihoito ja Sairaankuljetus Oy osaksi Med Group –konsernia

Joensuun Ensihoito ja Sairaankuljetus Oy on liittynyt osaksi Med Group –konsernia yrityskaupan myötä. Yhtiö on tuottanut kiireettömiä potilassiirtoja ja ensihoitopalvelua Pohjois-Karjalan alueella kahdella ambulanssilla vuodesta 1997 alkaen. Toiminimi muuttuu Med Group Joensuu Oy:ksi. Entiset yrittäjät Juha Piironen, Matti Pyykkö ja Timo Karvinen jatkavat yhtiön palveluksessa työntekijöinä.

 

”Olemme seuranneet Joensuun Ensihoidon ja Sairaankuljetuksen toimintaa jo pidempään. Yhtiö on palvellut asiakkaitaan joustavasti ja korkeatasoisesti. Työyhteisö on tiivis ja hyvin toimiva, työntekijöiden vaihtuvuus on ollut erittäin pientä. Joensuun Ensihoito ja Sairaankuljetuksen kautta saamme vahvan jalansijan Pohjois-Karjalan alueella, jossa meillä ei ole aikaisemmin ollut toimintaa. Teemme edelleen yritysjärjestelyitä ensihoitoalalla, mutta aiempaa enemmän valikoiden”, kertoo Med Groupin toimitusjohtaja Kustaa Piha. 

”Mietimme pitkään yrityksemme tilannetta ja kilpailukykyä. Koimme, että tarvitsemme kumppanin, joka tuo voimavaroja lisää käyttöömme niin talous- kuin johtamispuolella. Samoin koulutusmahdollisuudet paranevat. Odotamme myös yhteistyötä Pohjois-Savon suuntaan siirtokuljetusten osalta. Med Group on nopeasti vakiinnuttanut asemansa sairaankuljetusalalla ja on meille turvallinen kumppani”, kertoo Joensuun Ensihoito ja Sairaankuljetuksen entinen yrittäjä Juha Piironen. 

Med Group on suomalainen terveydenhuoltoalan yritys, jonka toimialana ovat ensihoitopalvelu, terveyspalvelut ja kansainväliset potilassiirrot. Med Group harjoittaa ensihoitoa ja sairaankuljetusta yli 55 ambulanssilla koko Suomen alueella.

Internet: www.medgroup.fi

Lisätietoja:
Med Group Oy
toimitusjohtaja Kustaa Piha
kustaa.piha@medgroup.fi
puh. 050 359 6835 

Med Group Joensuu Oy
sairaankuljetusesimies Juha Piironen
puh. 0500 678 471