Virtain kaupunki nosti ensihoidon valmiutta asukkaidensa turvaksi
Virtain kaupunki on 16.1.2012 lähtien nostanut ensihoitovalmiutta muuttamalla toisen yksikkönsä hoitoyksiköksi ja asettamalla sen ympärivuorokautiseen välittömään lähtövalmiuteen.
Ensihoitovalmiuden nostaminen tarkoittaa Virroilla käytännössä kaupungin asukkaiden tavoitettavuuden ja hoitovalmiuden parantumista. Erityisen tärkeää tämä on henkeä uhkaavissa sairauskohtauksissa, joissa potilaan ennuste paranee, kun hänet tavoitetaan nopeasti. Tällaisia sairauskohtauksia ovat mm. sydänpysähdys, aivohalvaus ja sydäninfarkti.
"Virtain kaupunki on ollut edelläkävijä Pirkanmaalla terveydenhuollon palveluissa jo pidempään, tällä kertaa myös ensihoitopalveluissa. Yksikkö on virallisesti ensimmäinen H+H -hoitoyksikkö Pirkanmaalla", kertoo Med Groupin toimitusjohtaja Kustaa Piha.
"Odotamme ensihoitopalveluiden tarjouskilpailujen laatukriteerien ja vaatimusten kasvavan entisestään. Olemme valmistautuneet tähän jo pidemmän aikaa", jatkaa Piha.
Med Groupissa työskentelee yli 550 terveydenhuollon ammattihenkilöä yli 30 toimipisteessä. Vuonna 2011 Med Group konsernin liikevaihto oli 23 milj. euroa. Vuoden 2012 liikevaihdon arvioidaan nousevan yli 30 milj. euroon. Yrityksen toimialana ovat ensihoitopalvelut, terveydenhuoltopalvelut, suun terveydenhuoltopalvelut ja hoivapalvelut.
Internet: www.medgroup.fi
Lisätietoja:
Med Group Oy
toimitusjohtaja Kustaa Piha
kustaa.piha@medgroup.fi
puh. 050 359 6835
- [07.02.2012] Nimityksiä Med Groupissa
- [02.02.2012] IN MEMORIAM
- [31.01.2012] IN MEMORIAM
- [24.01.2012] Virtain kaupunki nosti ensihoidon valmiutta asukkaidensa turvaksi
- [27.12.2011] Med Group on tehnyt sopimuksen Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän kanssa Iitin ja Nastolan kuntien ensihoitopalvelun tuottamisesta
- [27.12.2011] Hammaslääkäripäivien 2011 matka-arvonta suoritettu
- [19.12.2011] Med Group on valittu Turun terveyskeskuksen ainoaksi vuokralääkäritoimittajaksi
- [23.11.2011] Med Groupin omassa sisäisessä tarkastuksessa vahva epäily yhden työntekijän sairaanhoitaja-AMK -tutkintotodistuksen väärennöksestä
- [22.06.2011] Med Group laajentaa Helsingin keskustaan ja Herttoniemeen
- [25.03.2011] Hammasportti osaksi Med Group -konsernia
- [30.11.2010] Med Group on aloittanut suun terveydenhuollon palveluiden tuottamisen julkiselle sektorille
- [29.11.2010] Med Groupin terveydenhuoltopalvelut voimakkaassa kasvussa
- [26.11.2010] Med Group laajentaa toimintaansa ensihoitopalveluiden osalta Hausjärvelle, Tervolaan ja Tornioon
- [25.11.2010] Med Group on laajentanut toimintaansa hoivapalveluihin
- [15.06.2010] Med Group osakkaaksi Tera-Kori Oy:öön
- [06.05.2010] Ylöjärven Sairaankuljetus Oy osaksi Med Group-konsernia
- [03.05.2010] Med Group laajentanut toimintaansa voimakkaasti alkuvuonna 2010
- [01.04.2010] Kevään lääkärikyselyn arvonta suoritettu
- [20.01.2010] Lääkärikyselyn voittaja arvottu
- [18.11.2009] Joensuun Ensihoito ja Sairaankuljetus Oy osaksi Med Group –konsernia

