Virtain Ensihoito Oy osaksi Med Group –konsernia

Virtain Ensihoito Oy on liittynyt osaksi Med Group –konsernia yrityskaupan myötä. Yhtiö tuottaa ensihoitopalvelua Virtain kaupungin alueella kahdella ambulanssilla ja yhdellä ensivasteyksiköllä. Toiminimi muuttuu Med Group Virrat Oy:ksi. Virtain Ensihoidon yrittäjät Jari Kolkkinen ja Sami Anttila jatkavat yhtiön palveluksessa työntekijöinä.

”Virtain Ensihoito Oy:n toiminta on sisällöllisesti erittäin korkeatasoista ja erottautui heti ensimmäisissä keskusteluissa edukseen. Yrittäjät ovat toimineet edelläkävijöinä usealla eri osa-alueella, kuten toimintatapojen yhdenmukaistamisessa ja uuden teknologian käyttöönotossa kentällä. Yrittäjät ovat myös aina varmistaneet koulutuksen ja testauksen avulla sen, että jokaisella työntekijällä on uusimmat toimintatavat selvillä. Tulemme ottamaan käyttöön Virtain hoitoyksikössä ja muissa yksiköissä laadittuja parhaita käytäntöjä Med Groupin muissa toimipisteissä”, kertoo Med Groupin toimitusjohtaja Kustaa Piha.

”Ensihoitoon vakavuudella suhtautuvina yrittäjinä tarkkailimme Med Groupin toimintaa ja kehitystä. Kun käytännön teot olivat linjassa omien ajatustemme kanssa, oli luontevaa päätyä yhteistyöhön”, kertoo Virtain Ensihoito Oy:n entinen yrittäjä Jari Kolkkinen. ”Tuleva terveydenhuoltolaki vaatii myös toimijoiden yhdistymistä. Med Groupin myötä saamme myös mahdollisuuden hyödyntää omaa osaamistamme laajemmalti”, lisää Sami Anttila.

Med Group on suomalainen terveydenhuoltoalan yritys, jonka toimialana ovat ensihoito ja sairaankuljetus, kansainväliset potilassiirrot ja matkailijan lääkäripalvelut. Med Group harjoittaa ensihoitoa ja sairaankuljetusta yli 40 ambulanssilla koko Suomen alueella.

Internet: www.medgroup.fi

Lisätietoja:

Med Group Oy
toimitusjohtaja Kustaa Piha
kustaa.piha@medgroup.fi
puh. 050 359 6835

Med Group Virrat Oy
aluepäällikkö Jari Kolkkinen
puh. 0500 796 977