Terveysrahasto panostaa Med Group Oy:n kasvuun

Terveysrahasto Oy on noussut Med Group Oy:n suurimmaksi omistajaksi. Rahaston omistusosuus nousi 31 prosentista 38 prosenttiin suunnatussa osakeannissa. Annissa kaikki yhtiön osakkaat merkitsivät uusia osakkeita. Samassa yhteydessä Eetu Salunen tuli yhtiöön avainhenkilöksi ja osakkaaksi.

Med Group Oy on kahdessa vuodessa rakentanut valtakunnallisen palveluverkoston. Konsernissa toimintaa on kehitetty parhaista yksiköistä saatujen kokemusten mukaisesti. Laadukkaiden ensihoitopalveluiden tuottaminen kustannustehokkaasti on mahdollistanut liikevaihdon nopean kasvun kannattavasti. Konsernin liikevaihtotavoite vuodelle 2009 on 12 miljoonaa euroa, jossa on 50 prosentin kasvu edelliseen vuoteen verrattuna.

”Terveysrahasto näkee laadukkaat ensihoitopalvelut tärkeänä osana terveydenhuollon palveluketjua. Med Groupin innovatiivinen osaaminen ensihoidossa ja sairaankuljetuksessa sekä yrityksen nopea kasvu mahdollistavat laadukkaammat palvelut yhä useamman suomalaisen turvaksi”, kertoo Terveysrahaston toimitusjohtaja Vesa Lehtomäki.

”Toukokuussa 2008 alkanut yhteistyö Terveysrahaston kanssa on ollut hyödyllistä ja auttanut meitä tavoitteidemme saavuttamisessa. Nyt tehty lisäpanostus auttaa Med Groupia laajentumaan uusille liiketoiminta-alueille”, kertoo Med Group Oy:n toimitusjohtaja Kustaa Piha. 

Med Group Oy
Med Group on Suomen johtava ensihoidon ja sairaankuljetuksen palveluntuottaja, jolla on 50 ambulanssia ja 200 työntekijää koko Suomen alueella. Med Groupin palveluihin kuuluvat myös kansainväliset potilassiirrot ja matkailijan lääkäripalvelut. www.medgroup.fi

Terveysrahasto Oy
Terveysrahasto on sosiaali- ja terveydenhuollon palveluyritysten rahoittamiseen erikoistunut yhteiskuntavastuullisesti toimiva pääomasijoitusrahasto. Terveysrahaston kohdeyritykset muodostavat monenkeskinen hajautetun verkoston, jossa kaikki yritykset edustavat parasta osaamista omalla toimialueellaan. Rahasto tukee suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän rakennemuutosta edistämällä järkevien toiminatamallien käyttöä. www.terveysrahasto.fi

Lisätietoja:

Korona Invest Oy
Toimitusjohtaja Vesa Lehtomäki
puh. 050 337 6969
etunimi.sukunimi(a)koronainvest.fi

Med Group Oy
Toimitusjohtaja Kustaa Piha
puh. 050 359 6835
etunimi.sukunimi(a)medgroup.fi