Med Group Sairaankuljetus on aloittanut Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin siirtokuljetusten palveluntuottajana

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on valinnut Med Group Sairaankuljetuksen tuottamaan perus- ja hoitotason siirtokuljetuksia. Sopimus on pituudeltaan kaksi vuotta, joiden lisäksi on kaksi optiovuotta. Toiminta on käynnistynyt 1.1.2009. Toiminnan aloittamisen yhteydessä Lohtajan-Himangan Sairaankuljetus Ay, Kalajoen Sairaankuljetus Oy, Oulaisten Sairaankuljetus Oy, Reisjärven Sairaankuljetus Oy, Sairaankuljetus Berg Ky ja Sairaankuljetus Loukusa Oy ovat tulleet Med Group Sairaankuljetuksen partnereiksi ja toimivat yhteistyössä Med Groupin omien yksiköiden kanssa.

”Toimintamallissamme yhdistetään paikallisten sairaankuljetusyritysten voimavaroja innovatiivisella ja logistisesti tehokkaalla tavalla. Partnerit hyötyvät yhteistyöstä tehtävien lisääntymisen lisäksi myös koulutustarjonnan ja keskitettyjen hankintojen myötä”, kertoo Med Group Sairaankuljetuksen toimitusjohtaja Kustaa Piha.

Med Group on suomalainen terveydenhuoltoalan yritys, jonka toimialana ovat ensihoito ja sairaankuljetus, kansainväliset potilassiirrot ja matkailijan lääkäripalvelut. Med Group harjoittaa ensihoitoa ja sairaankuljetusta noin 40 ambulanssilla koko Suomen alueella.

Internet: www.medgroup.fi

Lisätietoja:
Med Group Sairaankuljetus Oy
toimitusjohtaja Kustaa Piha
kustaa.piha@medgroup.fi
puh. 050 359 6835