Med Group laajentanut toimintaansa voimakkaasti alkuvuonna 2010

Med Group on laajentanut  voimakkaasti toimintaansa alkuvuonna 2010. Tarjouskilpailuissa menestymisen myötä yhtiö on aloittanut ensihoitopalveluiden tuottamisen Rovaniemellä, Kuusamossa, Haukiputaalla, Tuusulassa ja Heinolassa. Yhteensä uusia ambulanssiyksiköitä on 11.

”Olemme menestyneet erinomaisesti julkisissa tarjouskilpailuissa. Asiakkaamme ovat arvostaneet kustannustehokkuuttamme ja toimintavarmuuttamme. Toiminnan siirto pelastuslaitoksilta Med Groupille on sujunut ilman ongelmia sekä Tuusulassa, että Heinolassa. Sekä Tuusula, että Heinola säästävät satojatuhansia euroja vuodessa verrattuna vanhoihin sopimuksiin. Säästöt syntyvät joustavasta toimintatavasta ja kevyemmästä hallinnosta”, kertoo Med Groupin toimitusjohtaja Kustaa Piha.

”Henkilöstön saatavuus ei ole meille ollut ongelma. Hakijoita avoimiin työpaikkoihin on ollut enemmän kuin olemme voineet ottaa. Isona yrityksenä meillä on myös varakalustoa riittävästi. Näin olemme voineet aloittaa toiminnan nopeallakin aikataululla”, kertoo varatoimitusjohtaja Ali Omar.

Med Group on suomalainen terveydenhuoltoalan yritys, jonka toimialana ovat ensihoitopalvelu, terveydenhuoltopalvelut ja kansainväliset potilassiirrot. Med Group harjoittaa ensihoitoa ja sairaankuljetusta yli 60 ambulanssilla koko Suomen alueella ja vastaa yhteensä yli 284 000 suomalaisen kiireellisestä ensihoidosta kokonaisvastuullisesti.

Internet: www.medgroup.fi

Lisätietoja:

Med Group Oy
toimitusjohtaja Kustaa Piha
kustaa.piha [at] medgroup.fi
puh. 050 359 6835

varatoimitusjohtaja Ali Omar
ali.omar  [at] medgroup.fi
puh. 044 527 8511