Lisää turvallisuutta hälytysajoon
Med Group Oy, Vakuutusyhtiö Tapiola ja Excelsior! ajovalmennus ovat sopineet Med Group Oy:n sairaankuljettajien hälytysajovalmennuksesta.
Excelsior! ajovalmennus toteuttaa hälytysajovalmennuksen Med Groupille Kempeleessä, Pirkanmaalla sekä Kymenlaaksossa. Valmennuksen ensisijaisena tavoitteena on parantaa sairaankuljettajien työturvallisuutta sekä Med Group Oy:n potilaiden turvallisuutta.
Hälytysajovalmennus on toteutettu Collision Free! menetelmän pohjalle. Menetelmä perustuu tehokkaaseen näkemiseen, oman tilan suojeluun, tilan antamiseen muille sekä ennalta ehkäisyyn. Valmennuksella pyritään viime hetken hätäratkaisujen sijaan vaikuttamaan ajatusmalleihin ja toimintatapoihin.
Hälytysajovalmennukselle on tarvetta. Dosentti Jörgen Lundälv Uumajan yliopistolta keräsi Pohjoismaiseeen tutkimukseensa tietoa myös Suomesta. Suomessa vuosina 1996 – 2005 välisenä aikana ambulanssi oli mukana yli 500 kolarissa. Näissä loukkaantui 146 henkilöä ja kuoli 5 henkilöä. Valtaosa sairaankuljetuksessa tapahtuneista kolareista ajetaan alhaisilla nopeuksilla.
Collision Free! hälytysajovalmennusta on toteutettu mm. Helsingin Pelastuslaitokselle sekä Ammattikorkeakoulu Arcadalle.
- [02.02.2012] IN MEMORIAM
- [31.01.2012] IN MEMORIAM
- [24.01.2012] Virtain kaupunki nosti ensihoidon valmiutta asukkaidensa turvaksi
- [27.12.2011] Med Group on tehnyt sopimuksen Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän kanssa Iitin ja Nastolan kuntien ensihoitopalvelun tuottamisesta
- [27.12.2011] Hammaslääkäripäivien 2011 matka-arvonta suoritettu
- [19.12.2011] Med Group on valittu Turun terveyskeskuksen ainoaksi vuokralääkäritoimittajaksi
- [23.11.2011] Med Groupin omassa sisäisessä tarkastuksessa vahva epäily yhden työntekijän sairaanhoitaja-AMK -tutkintotodistuksen väärennöksestä
- [22.06.2011] Med Group laajentaa Helsingin keskustaan ja Herttoniemeen
- [25.03.2011] Hammasportti osaksi Med Group -konsernia
- [30.11.2010] Med Group on aloittanut suun terveydenhuollon palveluiden tuottamisen julkiselle sektorille
- [29.11.2010] Med Groupin terveydenhuoltopalvelut voimakkaassa kasvussa
- [26.11.2010] Med Group laajentaa toimintaansa ensihoitopalveluiden osalta Hausjärvelle, Tervolaan ja Tornioon
- [25.11.2010] Med Group on laajentanut toimintaansa hoivapalveluihin
- [15.06.2010] Med Group osakkaaksi Tera-Kori Oy:öön
- [06.05.2010] Ylöjärven Sairaankuljetus Oy osaksi Med Group-konsernia
- [03.05.2010] Med Group laajentanut toimintaansa voimakkaasti alkuvuonna 2010
- [01.04.2010] Kevään lääkärikyselyn arvonta suoritettu
- [20.01.2010] Lääkärikyselyn voittaja arvottu
- [18.11.2009] Joensuun Ensihoito ja Sairaankuljetus Oy osaksi Med Group –konsernia
- [03.09.2009] Terveysrahasto panostaa Med Group Oy:n kasvuun

