Leppävirran Sairaankuljetus Oy osaksi Med Group –konsernia
Leppävirran Sairaankuljetus Oy on liittynyt osaksi Med Group –konsernia yrityskaupan myötä. Yhtiö tuottaa ensihoitopalvelua Leppävirran kunnan alueella kahdella ambulanssilla. Lisäksi yhtiö palvelee Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriä kiireettömissä potilassiirroissa. Toiminimi muuttuu Med Group Leppävirta Oy:ksi. Entinen yrittäjä Simo Savolainen jatkaa yhtiön palveluksessa sairaankuljetusesimiehenä.
”Leppävirran Sairaankuljetus on vastuullisesti johdettu sairaankuljetusyritys, joka on palvellut erinomaisella tavalla asiakkaitaan. Osoituksena laadu pitkäjänteisestä kehittämisestä yritys on saanut ISO 9001 –sertifikaatin. Yritysjärjestely vahvistaa asemiamme Pohjois-Savossa, jossa olemme toimineet jo aikaisemmin yhteistyössä useiden paikallisten yrittäjien kanssa. Järjestely lisää palveluidemme saatavuutta entisestään. Tahdomme erottautua jatkossakin toimijana, joka tuottaa asiakkaan kanssa sovitut palvelut sovitulla tavalla”, kertoo Med Groupin toimitusjohtaja Kustaa Piha.
”Päätös yrityksestä luopumisesta kypsyi vähitellen. Yrittäjän työpäivät venyvät usein pitkiksi. Nyt kun hallinnon työtehtävät ja vastuu jakautuvat useammalle, jää minulle paremmin aikaa käytännön hoitotyöhön ja myös vapaa-aikaan. Lisäksi tuleva terveydenhuoltolaki tuo muutoksia ensihoitopalvelun järjestämisvastuuseen ja ajaa nykyisiä toimijoita suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Med Group erottautui luotettavana ja tarpeeksi suurena toimijana. Sen toiminnasta vastaa kuitenkin pieni ja alalla tunnettu lääkärijohtoinen ydinryhmä”, kertoo Leppävirran Sairaankuljetuksen entinen yrittäjä Simo Savolainen.
Med Group on suomalainen terveydenhuoltoalan yritys, jonka toimialana ovat ensihoito ja sairaankuljetus, kansainväliset potilassiirrot ja matkailijan lääkäripalvelut. Med Group harjoittaa ensihoitoa ja sairaankuljetusta yli 45 ambulanssilla koko Suomen alueella.
Internet: www.medgroup.fi
Lisätietoja:
Med Group Oy
toimitusjohtaja Kustaa Piha
kustaa.piha@medgroup.fi
puh. 050 359 6835
Med Group Leppävirta Oy
sairaankuljetusesimies Simo Savolainen
puh. 040 535 6999
- [02.02.2012] IN MEMORIAM
- [31.01.2012] IN MEMORIAM
- [24.01.2012] Virtain kaupunki nosti ensihoidon valmiutta asukkaidensa turvaksi
- [27.12.2011] Med Group on tehnyt sopimuksen Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän kanssa Iitin ja Nastolan kuntien ensihoitopalvelun tuottamisesta
- [27.12.2011] Hammaslääkäripäivien 2011 matka-arvonta suoritettu
- [19.12.2011] Med Group on valittu Turun terveyskeskuksen ainoaksi vuokralääkäritoimittajaksi
- [23.11.2011] Med Groupin omassa sisäisessä tarkastuksessa vahva epäily yhden työntekijän sairaanhoitaja-AMK -tutkintotodistuksen väärennöksestä
- [22.06.2011] Med Group laajentaa Helsingin keskustaan ja Herttoniemeen
- [25.03.2011] Hammasportti osaksi Med Group -konsernia
- [30.11.2010] Med Group on aloittanut suun terveydenhuollon palveluiden tuottamisen julkiselle sektorille
- [29.11.2010] Med Groupin terveydenhuoltopalvelut voimakkaassa kasvussa
- [26.11.2010] Med Group laajentaa toimintaansa ensihoitopalveluiden osalta Hausjärvelle, Tervolaan ja Tornioon
- [25.11.2010] Med Group on laajentanut toimintaansa hoivapalveluihin
- [15.06.2010] Med Group osakkaaksi Tera-Kori Oy:öön
- [06.05.2010] Ylöjärven Sairaankuljetus Oy osaksi Med Group-konsernia
- [03.05.2010] Med Group laajentanut toimintaansa voimakkaasti alkuvuonna 2010
- [01.04.2010] Kevään lääkärikyselyn arvonta suoritettu
- [20.01.2010] Lääkärikyselyn voittaja arvottu
- [18.11.2009] Joensuun Ensihoito ja Sairaankuljetus Oy osaksi Med Group –konsernia
- [03.09.2009] Terveysrahasto panostaa Med Group Oy:n kasvuun

